Orkesterit
Yllätys! Toni Rossi ja Sinitaivas palaavat 30 vuoden jälkeen – sinkku tulossa
1990-luvun iskelmäsuosikkki Toni Rossi ja Sinitaivas julkaisevat paluusinkun maaliskuussa.
Toni Rossi ja Sinitaivas oli 1990-luvun alun kuuma iskelmäyhtye, jonka levyt ja keikat menestyivät Suomessa.
Solisti Toni Rossi, oikealta nimeltään Timo Allan Kipahti, loi tyyliltään melodista ja rokahtavaa iskelmämusiikkia. Ennen iskelmäuraansa hän oli Peer Güntin ensimmäisen levyttäneen kokoonpanon kakkoskitaristi, ja hän on laulanut taustoja usealla bändin levyllä.
Sinitaivaassa soittivat 90-luvulla muun muassa kitaristi Kari Kukkola, basisti Kimmo Lehtola, haitaristi Kimmo Pohjonen ja myöhempi Zen Cafén rumpali Pete Parkkonen.
Menestyksen tärkeä mahdollistaja ja luoja oli sanoittajamestari ja musiikkivaikuttaja Ilkka ”Ile” Vainio, joka löysi yhtyeen vuonna 1989 Harjun nuorisotalolta.
”Nostelin silloin painoja tulevan teatterikoululaisen Juha Veijosen kanssa ja kuulin treenatessani viereisestä kammiosta hyvää musiikkia”, Ile muistelee.
”Menin reippaasti ääntä kohti ja esittäydyn komean taitavalle Toni Rossi ja Sinitaivas -bändille.”
Loppu olikin historiaa.
”Ja mentiin studioon ja julkaistiin vuonna 1990 AXR:lle loistava albumi, joka myi kultaa, sekä julkaistiin vielä kolme hyvää albumia lisää.”
”Olin helvetin harmissani”
Toni Rossi ja Sinitaivas julkaisivat 1990-luvulla neljä albumia, joista viimeisin 1998.
Ile toteaa, että yhtyeen käynti kotimaisella tähtitaivaalla olisi voinut olla pidempikin.
”Olin helvetin harmissani, kun pojat lopettivat keikkailun ja hyvien laulujen teon”, Ile myöntää.
”Mutta nyt Toni Rossi ja Sinitaivas -paluu tuntuu pikkuhiljaa todelliselta.”
Paluusinkku ilmestyy maaliskuussa 2025
Totta se on: Ile paljastaa, että Toni Rossi ja Sinitaivas tekevät paluun levytyksen merkeissä tänä vuonna 2025.
Yhtyeen uusi sinkku on nimeltään Tanssin ja laulan, ja se ilmestyy 7. maaliskuuta.
”Parasta tulossa! Pojat on iskussa ja peli jatkuu”, Ile hihkuu.
”30 vuoden odotus on palkittu.”
Toni Rossi ja Sinitaivas 2025: Toni ’Tiusa’ Rossi, Kari Kukkola, Peter Parkkonen, Jukka Viljamaa. Sekä tuottaja Ilkka ”Ile” Vainio.