Media
Teemu Roivaisen uusi sinkku lupailee levyä
Teemun uusi sävelmaailma on country-henkistä, jossa kuuluu kansanperinteen juuret.
Teemu Roivainen on valmistellut pitkään uutta sooloalbumiaan, jolta viime vuoden aikana julkaistut ensimmäiset singlet En halunnut koskaan tietää ja Eedeniin ovat olleet suosittuja radiohittejä. Molemmat kappaleet ovat nousseet hienosti Radio Suomen soittolistan sijalle 1 sekä olleet myös suosittuja kappaleita paikallisradioissa eri puolella Suomea.
Tänään 10.2.2021 julkaistava uutuuskappale Uusi alku ennakoi ensi syksynä julkaistavaa sooloalbumia. Levy koostuu Teemun omista kappaleista, jotka hän säveltää ja sanoittaa pitkäaikaisen työparinsa Leevi Laurin kanssa.
Popimpaa ilmaisua
Uusi alku -kappale henkii uutta pop- ja rock-henkisempää ilmaisua banjoineen ja country-viuluineen.
Kappaleessa country-maailma flirttaileekin paikallisen perinteen kanssa, mikä heijastelee Teemun uutta sävelmaailmaa, jossa ovat voimakkaasti mukana myös kansanperinteen juuret.
Teemun viimeaikaiset kappaleet ovat vieneet häntä yhä voimakkaammin kohti popimpaa ilmaisua tangorupeaman jälkeen. En halunnut koskaan tietää sekä Eedeniin -kappaleissa esiintyvät samat musiikilliset ja sanoitukselliset teemat kuin nyt julkaistavassa Uusi alku -kappalessakin; joskus on lähdettävä, mutta loppu ei olekaan loppu vaan uusi alku ja mahdollisuus.
Uusi sävelmaailma on tässä kaikessa voimakas tekijä.
Lue myös: IL: Teemu Roivainen säveltää uutta levyä ja hurahti golfiin; vauva-arki sujunut hyvin
Teemu tunnetaan vuoden 2014 tangokuninkaana ja hän on tulkinnut viime vuosien aikana paljon viihde- ja iskelmämusiikkia. Teemu tuottaa ja levyttää kaikki kappaleet oman bändinsä kanssa, jonka kanssa yhteissoitto on hioutunut huippuunsa lähes 200 keikan vuositahdilla.
Teemu jakaakin kiitosta bändille:
”Mutta nyt kun erittäin hyvien ystävien kanssa saanut jo vuodet toteuttaa musaa, niin täytynee myös heille julkista kiitosta osoittaa Kiitos Leevi Lauri, Ari-Pekka Laukkanen, Joonas Almila, Petri Hokkanen, Kevin Knouna, Niko Saloheimo ja tässä biisissä erityisen mausteen tarjoili Antti Kokkola!”
Teemu Roivainen – Uusi alku
Sävellys: Teemu Roivainen & Leevi Lauri
Sanoitus: Teemu Roivainen & Leevi Lauri
Sovitus: Teemu Roivainen, Leevi Lauri, Joonas Almila, Petri Hokkanen, Kevin Knouna, Ari-Pekka Laukkanen,Niko Saloheimo