Ota yhteyttä

Musiikkivideo

Rakastuneelta Heidi Pakariselta superrakkauslaulu: ”Tätä minäkin haluan tanssia”

10 vuotta tangokuningattarena sädehtinyt Heidi Pakarinen sanoo, että uudessa rakkauslaulussa on paljon hänen omaan elämäänsä liittyviä kokemuksia.

Julkaistu

@

Heidi Pakarinen.

Heidi Pakarinen julkaisi juhlavuotensa kunniaksi juhannukseksi uutta musiikkia. Tangokuningattaren uutuussinkku on nimeltään Tahto rakastaa.

Tänä kesänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Heidin tangokuningattareksi kruunaamisesta. Tangorakkaus-brändin lanseerannut monilahjakkuus tekee tanssikeikkojen lisäksi muun muassa konsertteja, juontokeikkoja ja esiintyy kaupunginorkestereiden solistina. Lisäksi hän on toiminut jo pitkään radiojuontajana. 

Juhlavuosi jatkuu keikkojen parissa, mutta myös uuden laulun voimalla. Voit kuunnella kappaleen tämän artikkelin lopusta.

”Tämä on tangokuningatar-kymppijuhlavuoteni superrakkauslaulu!” Heidi huudahtaa.

”Vuosien saatossa on saanut kokea, oppia ja nauttia paljon musiikin kautta, on saanut tavata, kohdata, tanssia ja halata. Laulaa rakkaudella. Voin kertoa, että rakkaus ja kiitollisuus elämää ja sen ainutlaatuisuutta kohtaan, on vahvistunut ja osoittautunut omaksi voimaksi.”

Mainos

Lue myös: Heidi Pakarinen suree Hymyssä – ensin kuoli veli, sitten isä

”Laulussa on omaan elämääni liittyviä kokemuksia”

Heidi sanoo, että Tahto rakastaa -kappale tuntui heti omalta.

”Tunnistin ensikuulemalta oman lauluni: täynnä voimaa, duurisointuja, positiivisuutta, ihania tunteita, jotka ovat täynnä musiikin voimaa ja rakkautta! Eletyn elämän tuomaa rakkauden voimaa. Laulussa on oman mielenmaailmaani ja elämääni liittyviä ajatuksia sekä kokemuksia – aivan kuin ”joku” olisi kiteyttänyt monta elämässäni toistuvaa, ja silti niin monen muunkin elämään peilautuvaa juttua, halua, tahtoa”, Heidi kuvailee.

”VK-Studiolla Rami Hänninen kuuli Tahto rakastaa -laulun valon: sovitus on ihan huippuihana, upea ja mukaansatempaava, tätä minäkin haluan tanssia ja laulaa. Tätä tulee olemaan suuri ilo esittää keikoilla ja toivottavasti laulu saa myös soittoaikaa radioissa.”

”Me kaikki tahdomme rakastaa”

Rakkaus on läsnä paitsi uudessa sinkussa, myös oikeassa elämässä. Heidi on kertonut löytäneensä uuden rakkauden.

Mainos

Tanssiin.fi kertoi ilouutisen artistin uudesta parisuhteesta aiemmin keväällä.

Lue myös: IL: Heidi Pakarinen löysi uuden rakkauden

”Lisätään rakkautta yhdessä, annetaan musiikin voiman valloittaa, koska me kaikki tahdomme rakastaa”, Heidi sanoo.

”Kuulen ja näen jo ihmisten lempeän hymyn laulun soidessa. Tähän on hyvä takertua ja saattaapa se jäädä korvamadoksikin! Jarkko Honkanen on luonut ihan huipun tekstin, ja kyllä laulun melodiakin tuntuu omalta, siinä on Jarkko ja Jari Rönkkö tehneet hienoa työtä. Lisätään rakkautta ilon, valon ja musiikin kautta, ollaan toisillemme valoa ja rakkautta.”

Juhannuksena Heidillä on kolme esiintymistä: Tulenliekistä Vieremän kautta Liperiin.

Mainos

KUUNTELE Heidi Pakarisen Tahto rakastaa (säv. Jarkko Honkanen, Jari Rönkkö, san. Jarkko Honkanen, sov. Rami Hänninen, Juha Maunu) 2023:

Verified by MonsterInsights