Ota yhteyttä

Orkesterit

Jarkko Yli-Sikkilä toteutti tanssittajan haaveensa viisikymppisenä – syytä juhlaan

Jarkko Yli-Sikkilä ja Soiva soittivat ensikeikkansa 5 vuotta sitten. Jarkko juhlii sekä tipattomuutensa vuosipäivää että menestysyhtyettään tammikuussa.

Julkaistu

@

Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva.

Jarkko Yli-Sikkilä, 53, on noussut nopeasti suomalaisten tanssiartistien tähtitaivaalle.

Alajärveläinen laulaja julkaisi viime kesänä 2024 elämänsä ensimmäisen albumin. Debyttilevyn nimi on Olen saanut kaiken.

Jarkon tie levylaulajaksi ja tanssilavojen suosikiksi on ollut pitkä ja vaiherikas.

Lue myös: Raitistunut Jarkko Yli-Sikkilä: ”Perhe ja musiikki nostivat elämän tummista vesistä”

Jarkko keikkaili jo 90-luvulla

Jarkko on kertonut, kuinka keikkaili 1990-luvulla eri kokoonpanoissa, mutta varsinaista läpimurtoa ei silloin tullut. Hän paiski töitä pääkaupunkisedulla, kunnes muutti 2000-luvun alussa takaisin Etelä-Pohjanmaalle Alajärvelle.

Mainos

Musiikkikin jäi vuosiksi, sillä mies halusi keskittyä perheeseensä ja työntekoon. Urheilullisessa perheessä on kaikkiaan kolme lasta.

Toki Jarkolla kulki musikaalisuus verenperintönä, sillä varsinkin isän puoleinen suku on musikaalinen.

”Lapsuudenkodissa laulettiin ja kuunneltiin paljon musiikkia”, laulaja kertoo Järviseudun Sanomien haastattelussa.

Aikaisemmin Jarkko toimi solistina mm. Helmenkalastajat-yhtyeessä.

Vuoden 2019 syksyllä tapahtui lopullinen sysäys, joka johti Soiva-orkesterin syntymiseen ja sitä kautta tanssikansan suosioon nousemiseen. Jarkko oli tuolloin karvaa vaille viisikymppinen.

Mainos

Jarkko tapasi haitaristi-Kimmon parkkipaikalla

Jarkko ja Soiva viettivät 15. tammikuuta viisivuotispäivää.

Artisti kertoi yhtyeen ”historiikista” somessa ja avasi, kuinka Jarkko ja haitaristi Kimmo Mänty tapasivat ensimmäisen kerran hotelli Kivitipun parkkipaikalla 28.10.2019.

”Reilua tuntia myöhemmin oltiinkin jo yhdessä esiintymislavalla, tanssinpidossa (duona). Vastaavia duokeikkoja tehtiin muutamia, kunnes keksittiin, että kokeillaan ottaa Hannu Luostari mukaan rumpuineen”, Jarkko taustoittaa.

Lue myös: Saija Tuupanen ja Komiat uusivat voittonsa – Jarkko Yli-Sikkilä nousi miestähtien kärkeen

Ja niinpä 13.12.2019 Hannu, Kimmo ja Jarkko olivat Kivitipun lavalla kolmestaan tanssipidossa.

Mainos

”Kyseisen illan päätteeksi tuli mieleen ajatus, että olisi jännää kokeilla ottaa mukaan vielä kitaristi. Ja itseasiassa, siihen oli heti tietty kaveri mielessä, se oli Jorma Kari. Ja seuraava keikka olikin sitten jo tuo 15.1.2020 missä oltiin koko ”kööri” koolla.”

”Reilu 600 keikkaa on ehditty jo tehdä”

Jarkko julkaisi myös ensimmäisen otoksen porukasta, ensimmäisten treenien jälkeen Kauhavan Nuorisoseuran pihassa.

”Laskettiin aamulla poikien kanssa, että reilu 600 keikkaa ollaan jo ehditty tällä ryhmällä tekemään.”

Kuusi vuotta jo raittiina

Jarkko on avoimesti puhunut myös elämästään.

Mainos

Hän on ollut raittiina tammikuusta 2019.

Lue myös: Jarkko Yli-Sikkilä iloitsee raittiutensa vuosipäivästä: ”En tarvitse alkoholia mihinkään”

”Oli aika, kun elämä kuljetti tummimpiin vesiin. Perheeni ja musiikki oli se, joka nosti taas pintaan”, Jarkko kiittää.

”Aiemman työelämän aikana kävi monesti mielessä miltä keikkailevan muusikon arki tuntuisi, ja haaveeseen liittyi myös oman levy. Kaikki tähdet ovat olleet kohdallaan, että nuo ääneen lausumattomat haaveet ovat toteutuneet.”

Tanssitähden elämä maistuu mukavalta.

Mainos

”Tuntuu, että nyt olin tälle valmis ja elämäntilanne oikea. Nautin työstäni suuresti ja olen kiitollinen siitä, että elämä vielä tarjosi eteen tämän uuden mahdollisuuden.”

Verified by MonsterInsights