Ota yhteyttä

Uutiset

Iskelmäsanoitusten legenda Chrisse Johansson palkitaan Erikois-Emmalla: ”Olen nöyrä ja kiitollinen”

Chrisse Johansson, 76, on sanoittanut liki 3.000 iskelmää.

Julkaistu

@

Chrisse Johansson. Kuva: Marjatta Kerttula.

Emma Gaala on julkistanut vuoden 2025 Erikois-Emma -palkitut.

Erikois-Emmat jaetaan Espoossa 8. maaliskuuta pidettävässä Emma Gaalassa.

Erikois-Emman saa ainutlaatuisen uran sanoittajana tehnyt Chrisse Johansson, 76, jonka tuotanto käsittää lähes 3.000 sanoitusta ja joiden joukossa on uskomaton määrä 1970- ja 1980-lukujen suurimpia iskelmähittejä.

Sanoittamisen lisäksi Johansson työskenteli monessa muussakin musiikkialan ammatissa. 1970-luvun alussa Chrisse Johansson aloitti levy-alalla toimien samalla uranuurtajana muille naisille. Hän työskenteli ensin pr-työntekijänä ja sanoittajana, hieman myöhemmin tuottajana ja tuotantopäällikkönä.

”Sanattomin kiitoksin saamastani arvostuksesta nöyränä ja onnellisena”, kommentoi Chrisse saamaansa tunnustusta.

Johanssonin tuottamia artisteja ovat muiden muassa Kisu JernströmLea LavenKari Kuuva ja Sammy Babitzin. Chrissen sanoittamia iskelmiä ovat levyttäneet muun muassa Katri Helena, Lea Laven, Anita HirvonenPaula KoivuniemiMarkku AroPasi KaunistoKai HyttinenReijo Kallio, Marion Rung  ja Tapani Kansa.

Mainos

Chrisselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2018.

Johanssonin sanoittamia lauluja on julkaistu seitsemällä vuosikymmenellä. Kaikki alkoi vuonna 1969 Irina Milanin singlestä Hei pikkuinen. Sanoituksia on valtavasti, kuten RotunainenR-A-K-A-S, Tule kanssani kylpyynNo justiinsa juu ja Viikonloppuisä.

Johansson on sanoittanut muun muassa hitit:

1973 Marion: Aamuun on aikaa tunti vain, 1974 Kisu: Juustossa löytyy, 1975 Kari Tapio: Minne tuuli vaeltaa, 1976 Markku Aro: Etsin kunnes löydän sun, 1976 Katri Helena ja Tapani Kansa: Kesän lapsi, 1977 Lea Laven: Vie meidät rakkauteen, 1979 Frederik: Linda Linda, 1979 Maiju Salmenkivi: Popsi popsi porkkanaa, 1982 Anita Hirvonen: De va kukku de, 1985 Seija Simola: Ota kii, 1999 Ritva Oksanen: Hän on morsian, 2007 Charlies: Maailman upein nainen, 2010 Matti ja Teppo: Tuu aurinkoon.

Mainos

Chrisse Johansson asui 27 vuoden ajan Espanjan Aurinorannikolla, kunnes muutti syksyllä 2023 takaisin Suomeen ja Lahteen.

Lue myös: Helmi Loukasmäki ylistää kesäsinkkunsa tuottajaa: ”Danny, kiitos että olet”

Vuonna 1960 levytysuransa aloittanut Eero Raittinen on suomalaisen rock’n’ rollin todellinen Grand Old Man ja edelläkävijä. Seitsemällä vuosikymmenellä rokannut laulaja aloitti monipuolisen taipaleensa Eero ja Jussi & The Boysin, Danny Show’n ja Tasavallan Presidentin kanssa, ja on tehnyt lukuisia sooloalbumeita ja mitä erilaisimpia projekteja vuosien varrella.

Eero Raittinen ja Maki Kolehmainen palkitaan myös

Toinen Erikois-Emma luovutetaan Emma Gaalassa suomalaisen populaarimusiikin pioneeri Eero Raittiselle, 80. Vanhemmat musiikinkuuntelijat tuntevat Eeron hänen hiteistään ja klassikoistaan kuten Vanha holvikirkko ja Toivotaan, toivotaan tai veljensä Jussin kanssa vielä aiemmin tehdyistä levytyksistä Kaikki rakkauteni ja Kaunis nainen.

Kolmannen Erikois-Emman on saanut edesmennyt Maki Kolehmainen, joka palkittiin poikkeuksellisesti jo viime keväänä hänen ollessaan saattohoidossa. Kolehmainen menehtyi syöpään kesäkuussa 2024.

Hän sävelsi biisejä monille artisteille, kuten mm. Anna AbreulleHanna PakariselleAntti TuiskulleLaura Voutilaiselle ja Tiktak-yhtyeelle. Suurhiteiksi voidaan varmasti laskea Sanin ja Samuli Edelmannin Tuhat yötä ja Robinin Frontside Ollie.

Lue myös: Maki Kolehmainen haudattiin – lapset perustivat muistokeräyksen syöpätutkimukselle

Mainos
Maki Kolehmainen. Kuva: Ari Myllymäki.

Hänellä oli vuosien varrella myös merkittävä rooli Euroviisujen säveltäjänä. Maki oli myös ensimmäisiä suomalaisia, joka teki pop-sävellyksiä ulkomaisille artisteille ja työskenteli yhdessä myöhemmin kuuluisiksi tulleiden ruotsalaisten säveltäjien ja tuottajien kanssa.

Jo 42. kertaa vietettävää Emma Gaalaa juhlitaan liveyleisön kanssa Espoo Metro Areenalla lauantaina 8. maaliskuuta. Tuttuun tapaan gaalassa palkitaan edellisen vuoden aikana musiikkialalla ansioituneita artisteja, musiikintekijöitä ja muita ammattilaisia.

Suora tv-lähetys nähdään 9.3. Nelosella ja Ruudussa alkaen klo 2

Verified by MonsterInsights