Ota yhteyttä

Keikat ja kiertueet

HS kehuu Jari Sillanpään konserttia: ”Huikea karisma” – Jari liikuttui pyhäinpäivänä kyyneliin

”Sillanpäätä rakastetaan edelleen”, Helsingin Sanomien kritiikko toteaa arviossaan Jari Sillanpään pyhäinpäivän konsertista Helsingin Musiikkitalolla. Lue lisää!

Julkaistu

@

Jari Sillanpää konsertoi eilen lauantaina (2.11.19) Helsingin Musiikkitalossa. Pyhäninpäivän konsertti oli osa Sillanpään Kulku ihmisen -kiertuetta, jolla hän palasi yli kahden vuoden tauon jälkeen isommin konserttisaleihin.

Vielä kesällä ja alkusyksyllä Jari kiersi pienempiä keikkapaikkoja, kuten pubeja, mutta teki muutaman isommankin akustisen konsertin.

Helsingin Sanomien kriitikko oli paikalla arvioimassa Musiikkitalon konsertin tunnemaa ja artistin suoritusta. Hesari yltyi kehuihin ja suorastaan ylistykseen.

”Sillanpäätä rakastetaan edelleen”

”Sillanpäätä rakastetaan edelleen”, HS:n kriitikko Juuso Määttänen kirjoittaa.

”Loppuunmyytyyn konserttiin oli saapunut noin 1 300 ihmistä. Yleisö koostui suurimmaksi osaksi siitä joukosta, jota Sillanpään musiikki on vuosikymmenet puhutellut. Iso osa väestä oli keski-iän ylittänyttä, ja suurin osa faneista oli naispuolisia.”

Mainos

→ Lue myös: Jari Sillanpää palaa konserttisaleihin jättikiertueella – ”ikä ja elämä tuoneet syvyyttä”

Hesarin mukaan Jari sai heti konsertin alkuun valtaisat suosionosoitukset ja ”aplodit vain kovenivat loppua kohti”.

”Mikä oleellisinta, konsertti oli kokonaisuudessaan taidokkaasti toteutettu”, kritiikissä kehutaan.

”Taidokkaasti toteutettu kokonaisuus”

”Sillanpään lahjakkuutta on vaikea kiistää. Hän osaa laulaa jylhät tangokappaleet ja iskelmähitit hienosti, ja niin hän teki Musiikkitalon keikallakin. Yksittäisenä kappaleena keikan kohokohta oli vuoden 1996 debyyttialbumilta löytyvä Pariisi–Helsinki, jota laulaessaan Sillanpää pääsi käyttämään ääntään upeasti. Tulkinta oli paljon tunteikkaampi kuin albumiversiolla.”

Myös Jaria säestänyttä kvartettia kehuttiin. Petri Somer, Jari Ilomäki, Lauri Schrek ja Robert Löflund tukivat konsertin onnistumista.

Mainos

→ Lue myös: Jari Sillanpää paljasti ensirakkautensa radiossa: ”Hän oli ekalla luokalla…”

Helsingin Sanomat nostaa Jari Sillanpään laulutaitoa oleellisemmaksi menestystekijäksi Jarin ”huikean karisman”.

”Iskelmätähteä on helppo unohtua vain katsomaan: hänen olemuksensa lavalla on niin huoleton. Vastaavaan pystyy hyvin harva artisti Suomessa. Sillanpää osaa esiintyä niin, ettei se näytä oikeastaan esiintymiseltä”, HS hehkuttaa.

”Sillanpää näyttää selvästi nauttivan jokaisesta hetkestä yleisön edessä. Voi vain kuvitella, miten helpottava kokemus laulajalle syksyn onnistunut konserttikiertue on.”

Lopussa yleisön hurraukset liikuttivat Sillanpään kyyneliin.

Mainos

Katso Jari Sillanpään keikat tästä.

→ Lue myös: Paula Koivuniemelle jättimätkyt, Jari Sillanpäällä ja Lasse Hoikalla lihavat tilipussit


[eafl id=”24162″ name=”Smileo” text=”Valkeammat hampaat vain 10 minuutissa! Smileo on helppo, turvallinen ja nopea hampaiden valkaisu. Tilaa nyt edullisesti suoraan kotiin!”]


[eafl id=”28229″ name=”Omega3 ilmainen” text=”Kokeile nyt Polarkrill Omega-3-ravintolisää ilmaiseksi! Lue lisää ja tilaa ilmaiseksi!”]

Mainos

[eafl id=”27063″ name=”VitaePro” text=”Enemmän vaikuttavia ainesosia – Uudistunut VitaePro -50%”]


[eafl id=”24336″ name=”Zmarta” text=”Zmarta auttaa! Vertailussa yli 25 pankkia ja luotonmyöntäjää. Vakuudetonta lainaa aina 1000 eurosta 60 000 euroon asti.”]


 

Verified by MonsterInsights