Ota yhteyttä

Tanssitähdet

Halvaantunut Jari Grek kiittää: ”Kyösti Mäkimattila on tukenut kuntoutumistani” – katso video

Julkaistu

@

Jari Grek.

Kolme vuotta sitten liukastumisen seurauksena halvaantunut laulaja Jari Grek, 56, kertoo Tanssiin.fi:n videohaastattelussa voinnistaan.

Vuoden 2010 Seniori tangokuningas -kisan voittaja kaatui jäisellä parkkipaikalla tammikuussa 2016 pää edellä päin autoa ja mursi kaularankansa.

Jari Grek neliraajahalvaantui osittain.

”Musiikki on ollut energiakaivo minulle, sieltä olen ammentanut tsempin, jotta täältä noustaan vielä. Ja sen, että olen pystynyt tekemään keikkaakin jo.”

Poika auttaa lavalle pyörätuolissa

Tamperelainen Grek on pitkän linjan muusikko, joka aloitti laulamisen tanssimusiikkia soittavissa orkestereissa jo armeija-aikoinaan 1980-90-luvun vaihteessa.

Mainos

”Pääsin luistamaan. Ei tarvinnut mennä metsään, kun oli keikkaa”, hän nauraa.

Viimeksi Grek lauloi Kasmir-orkesteissa, joka nyttemmin kiertää Quattro-nimellä Kalle Jussilan kanssa. Nyt Grek esiintyy harvakseltaan, mutta silti silloin tällöin, ”keikka tai kaksi kuukaudessa”. Hänellä on oma Sydänten liekki -orkesterinsa, jossa kitaraa soittaa ja laulaa oma poika Waltteri Grek, 21.

”Waltteri hallitsee myös pyörätuolini käytön, ja hän auttaa minut lavalle. Hänestä on valtavasti hyötyä ja on muutenkin iso ilo isälle, että saa soittaa ja esiintyä yhdessä oman pojan kanssa.”

Greikillä on myös 18-vuotias tytär Bettiina sekä aiemmasta liitosta kaksi aikuista tytärtä, joilla on jälkikasvuakin niin, että Jari on kolminkertainen isoisä. Grek on ollut naimisissa Mia-vaimonsa kanssa jo 22 vuotta.

Jari Grek asuu Tampereella Invalidiliiton mukavassa asunnossa, jossa on kaikki tarvittavat palvelut ja tilat. Asunto on mitoitettu pyörätuolille, joskin Jari harmittelee, ettei isompikokoisella sähköpyörällä mahdu siellä kunnolla liikkumaan.

”Iso hatunnosto Kyöstille”

Grek sanoo, että lauluääni ei ole onneksi suuremmin kärsinyt halvaantumisesta.

”Lauluäänen ponnekkuus on ehkä pienempi… kun ei pysty palleaa käyttämään niin hyväksi enää.”

Mainos

Toista tangokuningasta, Kyösti Mäkimattilaa Jari kiittää lämpimästi.

”Kyösti on ollut tärkeä tukija ja edesauttamassa kuntoutumistani. Hän on hyväksynyt sen, että voin tehdä keikkoja hänen kanssaan.”

Jari on saanut Kyöstin orkesterilta Varjokuvalta pyyteetöntä apua äänentoistossa ja miksauksessa.

”Olen todella kiitollinen…. ja iso hatunnosto Kyöstille, että löytyy ymmärtäväisyyttä.”

Ensi kesänä Jari keikkailee Kyöstin ja Varokuvan kera ainakin kolmesti: 30.6. Mäntymäellä Orimattilasa, 2.7. Honkahovin lavalla Kuhmoissa sekä 12.8. Saukonkalliolla Iitissä.

Mainos

KATSO Jari Grekin videohaastattelu:

Verified by MonsterInsights