Tommi Soidinmäki
Tommi Soidinmäki on vuoden 2004 tangokuningas. Tommi on suosittu esiintyjä niin tanssi- kuin teatterilavoillakin. Mies on ehtinyt levyttää jo seitsemän pitkäsoittoa, joista useat kappaleet ovat menestyneet radioiden listoilla.
Monipuolinen ohjelmisto ja esiintymistaito lavalla ovat Tommi Soidinmäen vahvoja valtteja. Tommi on ollut mukana myös useilla konserttikiertueilla.
Keikkojen ja konserttien lisäksi Tommilla on kokemusta myös monista teatterirooleista. Hänet on nähty mm. Helsingissä Taivallahden teatterin Rosvo-Roope -näytelmän pääroolissa sekä Nuori mylläri– ja Ansa & Tauno -musiikkinäytelmien pääosissa. Monipuolisuus ja vahva ammattitaito ovatkin Tommin valtteja – oli kyseessä sitten tanssilava tai vaikkapa yökerho.
Lue myös: VIDEO: Tommi Soidinmäki nauttii työnteosta ja vihjaa: “Erittäin iso rooli odottaa paljastumistaan”
Soidinmäki teki yllättävän aluevaltauksen myös vaate- ja korusuunnittelun aloilla. Haaveista ja lehtiöön tehdyistä luonnoksista tuli totta, kun Tommin ja Westerback 1897:n yhteistyöstä syntynyt Ekso-korusarja tuli valtakunnalliseen myyntiin maaliskuussa 2018. Korusarja nousikin Suomen myydyimpien korujen joukkoon heti samana vuonna. Tommi on vieraillut Ekso-korukiertueella Kultajousi-liikkeissä ympäri maan. Myös vuoden 2019 Sydän sydämessä -sarja on ollut suosittu.
Tommi on nähty muutamia kertoja jopa catwalkilla! Tommi Soidinmäki production feat. Iina Naumanen on uusi kotimainen vaatemerkki, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta Soidinmäen kanssa vastaa alalla arvostettu vaatesuunnittelija Iina Naumanen. Vaaatebrandia ollaan viemässä kovaa vauhtia maailmalle.
Lue myös: Tommi Soidinmäki avasi uudenvuoden menosinkulla: “Tsemppibiisi meille kaikille” – kuuntele
Tommi kiertää tanssi- ja konserttilavoja ammattilaisista koostuvan Vastakaiku-orkesterinsa kanssa.
- Lasse Asu – Koskettimet, saksofoni ja laulu
- Joona Lehto – Kitara ja laulu
- Tapio Leppänen – Basso ja laulu
- Topias Lehtola – Rummut ja laulu
KEIKAT:
Tänään:
Tänään ei listattuja keikkoja.
Tulevat keikat:
Päivä | Paikkakunta | Tanssipaikka |
---|---|---|
la 31/05/25 | Sievi | Urjanlinna |
Kellonaika: 20.00. Osoite: Maasydänjärventie 1. Klo 20-01. |
Tilaa RSS-syöte | Lisää kaikki keikat kalenteriisi: RSS | iCal
Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.