Media
Tunnustus: tällainen on Paula Koivuniemen, 76, elämän viimeinen mies
Iskelmälegenda Paula Koivuniemi avautuu ET-lehdessä.
Paula Koivuniemi, 76, nauttii keikkaeläkeläisen elämästä.
Laulaulavat jättänyt iskemälegenda kertoo arjestaan ja luottoystävistään uuden ET-lehden haastattelussa. Jutussa esiintyvät Paula sekä hänen läheiset ystävänsä mestarimeikkaaja Raili Hulkkonen ja kapellimestari Esa Nieminen.
Paula avautuu, kuinka on turvautunut sydänsurujen sattuessa läheisiinsä. Kun yksi suhde kerran päättyi, Paula pimpotti samppanjapullon kera Niemisen kodin ovikelloa.
”Yksi tärkeä suhteeni oli kariutunut ja piti päästä jonkun luokse itkemään”, Paula kuvailee.
Lue myös: Paula Koivuniemi yllätti ravintolassa: alkoi laulaa espanjaksi – katso video
Paula ET-lehdessä: ”Oliver, olet elämäni viimeinen mies”
Uutta parisuhdetta Paula ei kaipaa. Hän on tyytyväinen eläkeläisen rauhallisesta elämänmenosta.
Paula tosin jakaa Helsingin-kotinsa rakkaan miespuolisen asukkaan kanssa: jo 13-vuotias Oliver-kollikissa on laulajan lemmikki ja seuralainen.
Lehdessä Paula tunnustaa hymyillen, että suloinen karvakasa on hänen elämänsä vihoviimeinen urospuolinen kumppani.
”Nykyään sanon aina kissalleni: Oliver muista, sä olet mun elämäni viimeinen mies”, Paula naurahtaa ET-lehdessä.
Lue myös: Paula Koivuniemi yhtä hymyä Aira Samulinin ja Ile Vainion kanssa – katso harvinaiset kuvat
TÄLTÄ Oliver-kissa näyttää:
”Kissa on itsepäinen, kuten minäkin”
Eläinrakas Paula on aina pitänyt kissoista.
”Kissa on liikkuvalle ihmiselle tavallaan helppo eläin, koska kissa viihtyy paljon itsekseen. Kissa ei mielistele. Se on oman itsensä herra tai rouva. Kissa on itsenäinen ja itsepänen, kuten minäkin”, tähtiartisti on kuvaillut.
”Ensimmäisen kosketuksen kissoihin sain lapsena, kun mummolassa Alavudella oli maatiaiskissoja, jotka pyydystivät hiiriä navetassa.”
Lue myös: Eläinrakas Paula Koivuniemi: ”Kissani on itsenäinen ja itsepäinen, kuten minäkin”
”Usein laulan Oliverille”Paula koivuniemi
Ja vaikka Paula ei enää julkisesti juuri laulakaan, kotona eteläisessä Helsingissä hän saattaa puhjeta lauluun kissalleen.
”Kun elän yksin, ei ole muitakaan, joita helliä. Usein laulan Oliverille, ja joskus se täräyttää minua kuin sanoakseen, että nyt riittää.”