Musiikkivideo
Syövästä toipunut Kaija Pohjola julkaisi uutta musiikkia: ”Olen taas iloinen itseni”
Vuoden 1991 tangokuningatar Kaija Pohjola on julkaissut pitkästä aikaa uutta musiikkia. Edellisestä levystä (Tosirakkautta) on aikaa yli viisi vuotta.
Kaijan ensimmäinen joululaulu tuli ulos muutamaa päivää ennen joulua. Eija Hintikan sanoittama ja Jarkko Meretniemen säveltämä kaunis kappale on nimeltään Joulu asuu sydämessä. Kokonainen joulu-cd on suunnitteilla loppuvuodeksi 2019.
”Jouluhan loppuu vasta loppiaisena, joten kyllä tästä laulusta voi vielä nauttia”, Kaija vinkkaa.
Uusi iskelmäkin tulossa
Kaija Pohjola, 67, paljastaa Tanssiin.fi:lle, että luvassa on myös uutta iskelmää. 7. aalto -nimisen kappaleen on tarkoitus ilmestyä tammikuussa. Laulu on saanut insipiraationsa Kaijasta ja hänen kihlatustaan, Matti Vartialasta, 60.
”Se on tarina minusta ja Matista. Kävelimme yhdellä lomallamme Madeiralla rantabulevardia pitkin, kun iso aalto iski täydellä voimalla kivikkoon ja pärskäytti minut läpimäräksi. Olin alushousujani myöten likomärkä”, Kaija muistelee nauraen.
”Matti sai hienon kuvan tapahtumasta ja näytin sitä kitaristilleni Toivolan Antille. Sanoin, että oli kuin seitsemäs aalto olisi minut kastellut. Siitä syntyi kappale ja nimi: 7. aalto.”
Kaija ja hierojana työskentelevä Matti ovat olleet yhdessä viitisen vuotta. Molemmat ovat leskiä, jotka löysivät toisensa kypsemmällä iällä.
[eafl id=”15695″ name=”50plus” text=”Kiikarissa kumppani tositarkoituksella? 50plussille suunnattu deittisivusto auttaa sinua etsimisessä!”]
Ärhkäkkä rintasyöpä iski
Suosittu tangokuningatar on ollut pitkään poissa keikkalavoilta vakavan sairautensa vuoksi. Kaija Pohjola sairastui ärhäkkään, herkästi uusiutuvaan rintasyöpään keväällä 2015. Hän joutui perumaan pariksi vuodeksi kaikki keikkansa. Nopean leikkauksen ja hoitojen ansiosta Kaija toipui syövästä.
”Nyt olen taas oma iloinen itseni. Elämänjärjestys on kyllä mennyt uusiksi. Osaan nauttia arjesta ja sen pienistä iloista eri tavalla kuin ennen”, Kaija kertoo.
Keikkoja on taas pikkuhiljaa tulollaan, vaikka laulaja ei täysillä lavoille vielä aiokaan rynniä.
Katso Kaija Pohjolan keikat tästä.
KUUNTELE Kaija Pohjolan Joulu asuu sydämessä:
[eafl id=”15345″ name=”Apteekkituotteet” text=”Osta apteekkituotteet suomalaisesta verkkoapteekista. Reseptilääkkeet, apteekkikosmetiikka kätevästi klikkauksen päässä.”]
[eafl id=”15344″ name=”Apu” text=”Tilaa tästä Apu erikoistarjouksella: 12 numeroa vain 37,80 euroa! Saat myös kaupan päälle tilaajalahjan.”]